Juteltiin puhelimessa. Oli tosi ihanaa kuulla sun ääntä.

Kerroit että harrastit jo seksiä ihastuksesi kanssa.

En tuomitse, ehdithän jo olla yli viikon sinkkuna, ja ethän ihan kenen kanssa vain harrastanut seksiä, kyseessä oli se sama ihastus jonka kanssa pussailit jo meidän yhdessäolon aikana.

Mulle tuli taas huonompi olo. Yritin kertoa, miten itse ajattelen, niinkuin tähänkin asti olen kertonut, uskon että muutun, koska tilanne ei ole koskaan aikasemmin ollut sama. Tulen paremmaksi ihmiseksi, muutun.

Kysyn mikä meidän suhteessa oli niin pielessä ettei se enää voisi toimia. Et usko että muutun, vaikka kuinka kerron miten oikeasti olen tajunnut tän tilanteen. Tiedän että olet mun elämäni nainen, se oikea, ja haluun sun kanssa kaiken mitä ennenkin ollaan suunniteltu. Ei ole koskaan aikasemmin ollut tälläistä tilannetta, ja tiedän että tekisin sun elämästä onnellisen koko loppuelämän ajaksi.

Mutta sun mielestä intän, kun kysyn että mitä muuta meidän suhteessa oli pielessä, kuin ne asiat jotka korjaan. Aikaisemmin en ole tehnyt mitään koko itseni korjaamisen suhteen. Nyt teen kaikkeni, ja tiedät että olen jo aloittanut muuttumisen.

Jos ajattelet, etten voi muuttua, miten voit olla hirviön ystävä. Puhut että tahdot olla mun kaveri, et puhu enää ystävyydestä, mietit pitäisikö meidän katkaista välit.

Miksi kerrot mulle puhelimessa, että olet miettinyt asiat niin pitkälle valmiiksi, kun vielä viime viikolla sanoit itse että et ehkä ole miettinyt asioita kunnolla. Ymmärrän ihan täysin että on sekavaa, mutta olisi mukava jos et valehtilisi mulle.

Mitä pohjaa on ystävyydellä, jos et usko muhun, tai luota siihen mitä sanon?

Oonko mä oikeasti sulle vaan joku leikkikalu, jota käytit aikasi ja nyt sitten heität menemään? En mitenkään olisi voinut edes kuvitella susta kaikkea mitä olet tehnyt.

Toisin kuin sinä, niin minä uskon että ihmiset voivat muuttua, jos vain haluavat. En olisi uskonut että voit muuttua noin paljon.

Vai oletko muuttunut? En tahtoisi syyllistää näin, mutta se tuntuu just nyt ainoalta asialta mitä mun mielessä on, että olet tehnyt väärin.

Et kuuntele mitä sanon, et halua uskoa mua mitenkään, sanot vain ettet halua olla enää yhdessä ja lopetat puhelun kesken.

Voi olla etten ole mukava, ja ahdistan, en haluaisi ahdistaa, mutta kai ymmärrät mitä itse tekisit tässä tilanteessa. Jos rakastat jotakuta enemmän kuin mitään muuta, ja se ihminen kertoo harrastaneensa jo seksiä, jotain mikä toimi meidän välillä niin hyvin, uuden ihastuksen kanssa, ja ainoa asia mitä itse pystyy ajattelemaan on se että haluaa olla vielä toisen kanssa yhdessä, olisitko iloisena todennut että mukavaa kun tuntui niin hyvältä?

Onko mulla mitään muuta tapaa toimia, jos teen niin kuin musta tuntuu oikealta? Mitä ihmettä mun olis pitänyt sanoa tai tehdä, kuin kertoa miten hyvin musta asiat voisi vielä olla? Rakastan sua enemmän kuin mitään muuta ja tahdon sulle vaan hyvää, ja mun viereen tekisin sulle sen maailman parhaan paikan, sun loppuelämän ajaksi.

Mutta huudat mulle puhelimessa, että olet turhautunut, et halua olla yhdessä, ja et enää pian tekemisissäkään.

Sattuu.

Sinun, Aina.