Tajuan asioita hetki hetkeltä enemmän.

Musta tuntuu aivan äärettömän pahalta. On vaikeeta olla täällä, kun mieleen tulee niin paljon kaikkia muistoja. Ehdittiin asua täällä vain vajaa viikko yhdessä, ja sen jälkeen kävit vain viikonloppuisin, mutta ehdittiin silti viettää yhteisiä hetkiä tän kämpän monessa nurkassa.

Muistan sinut jokaisesta asiasta mitä näen täällä, ja viimeisten vuosien muistot palaa mieleen kaikista yhteisistä kuvista jotka on otettu meidän yhteisen taipaleen aikana, huonekaluista joita meillä on ollut meidän ekasta yhteisestä kodista lähtien, pehmoleluista joita on annettu toisillemme, tavaroista joita ollaan yhdessä ostettu, kaikesta. Muistan niin hyvin ne hellät hetken kun ollaan oltu lähekkäin näiden esineiden ympärillä, tässä ja aikasemmissa kodeissa, kaikissa paikoissa.

Ymmärrän hetki hetkeltä paremmin, miten paljon rakastankaan sinua, ja miten tärkeä olit minulle. Kaipaan sua tosi paljon, paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitellakkaan. Tajuan taas enemmän, kuinka hyvänä mun olisi pitänyt sua pitää.

Rehellisesti sanottuna mua mietityttää miten pärjään, koska kaikki tämä mitä mulle tulee mieleen, satuttaa mua tosi paljon. Itken minuutista ja tunnista toiseen, kun mietin miten hyvää olen menettänyt, ja omasta syystäni. Halaan nasua ja pidän sun sydämen puolikasta kaulassani, siten musta tuntuu että olet lähimpänä mua.

Myönnän että olen heikko ihminen. En kohdannut mulle vaikeita asioita meidän yhdessäoloaikana vaikka niin olisi pitänyt tehdä. Jotenkin ajattelin ettei mussa ole niin paljoa vikaa, että mun tarvisi siitä kenellekkään puhua, että ongelmat ratkeisivat itsestään. Mikään ongelma ei koskaan parane siten, että se unohdetaan!

Musta tuntuu aivan hirviöltä, kun olen tehnyt jotain mikä on ehkä kauheinta mitä voi toiselle tehdä; satutin sua. Ei ole olemassa mitään syytä, ei oikeutusta, ei lieventävää tekijää, ei mitään mikä tekisi siitä mitenkään päin vähemmän pahaa. Tunnustan syyllisyyteni kaikista hirveimpään rikokseen mitä voi rakkaalleen tehdä. Tiedän kuinka väärin tein, ja hoidan itseni kuntoon, myös ammattilaisen avulla. Toivon että vielä jonain päivänä voit antaa mulle anteeksi.

Meidän yhdessäolon aikana mun elämä oli tosi yksinkertaista. En tutustu ihmisiin kovin nopeasti, ja kun kaikki vanhat koulukaveritkin vaihtoivat maisemaa, oli mun sosiaalinen elämä aika rajoittunutta. Ja uskon että monet meidän aiemmat ongelmat johtui just siitä että turhauduin tosi paljon itseeni. Sinä olit mulle se johon mä pystyin aina luottamaan, josta sai voimaa vaikeina hetkinä, mutta olit myös se joka sai paljon vaikeita hetkiä kun musta itsestäni tuntui pahalta. En osannut puhua tunteistani aina, ja pidin asioita sisälläni. Olisi pitänyt ymmärtää, että mikään ongelma ei koskaan parane siten että se unohdetaan!

Mun elämä tuntuu nyt ihan erilaiselta kuin ennen. Koulunkäynti täällä uudella paikkakunnalla tuntuu tosi hauskalta, on paljon tekemistä vapaa-aikana, on paljon uusia kavereita, ystäviäkin, elämä on sellaista niinkun mä olen halunnutkin.

Oon ihan hirveän pahoillani, että kun musta tuntu niin hyvältä mun elämä täällä uudessa paikassa, niin en osannut ajatella meidän suhdetta tarpeeksi. Kuvittelin jotenkin että kun arkipäivät täällä tuntuivat niin hyvältä, niin kaikki muukin olisi kunnossa. Tää oli mulle ihan uusi tilanne, enkä osannut ajatella, enkä tajunnut kun yritit puhua että susta tuntuu vaikealta. Musta oli kaikista puheista huolimatta ihan parasta aina nähdä sua viikonloppuisin, ja kun tuntui että arki sujui niin hyvin, ja viikonloput oli niin mukavia, ni en vaan osannut ymmärtää että mun olisi pitänyt panostaa meidän suhteeseen niin paljon enemmän.

Mä niin kuvittelin, että kaukosuhdevaihe olisi ollut vaan väliaikaista, ja varmaan senkin takia ajattelin ettei suhdetta tarvitse niin paljoa hoitaa. Ymmärrän taas hetki hetkeltä paremmin ettei mitään voi pitää varmana, suhteen eteen täytyy aina tehdä töitä, AINA.

Me molemmat tiedettiin, että fyysinen yhteys oli meidän suhteessa aina paljon vahvempi ku henkinen yhteys ja siksi kaukosuhdevaihe pelottikin. Nyt jälkeenpäin tuntuu niin tyhmältä, ettei yhteydenpitoa tehnyt sen enempää aktiivisesti. Mutta ei se ollut pelkästään mun "syy", että asiat meni niin kuin ne meni. Meillä on molemmilla omat tapamme olla yhteyksissä, mä olen enemmän kirjoittaja, ja sä tykkäät puhua puhelimessa, silloin kun minä olin koneella ja mesessä, ei sua näkynyt, ja puhelimessa en osaa puhua kovin hyvin kenenkään kanssa.

Jotenkin ajatteli ettei väkisin pidä yrittää, vaikka juuri niin olisi pitänyt tehdä. Rehellisesti sanottuna en vaan sillä hetkellä ymmärtänyt miten tärkeää se olisi ollut.

Myönnän että mussa on paljon syytä, kun mietitään miksi meidän henkinen yhteys ei oikein toiminut. Meidän piti alkaa juttelemaan kaiken normaalin yhdessä asumisen lisäksi vähintään tunti joka tiistai pelkästään meidän henkisestä yhteydestä, mutta se jäi. Ymmärrän nyt taas niin paljon paremmin, että mikään ongelma ei ratkea siten, että se unohdetaan.

Kaukosuhdevaiheen piti olla väliaikasta, kaksi viikkoa sitten piti jatkua taas meidän yhdessäolemisen aika, mutta kaksi viikkoa sitä ennen sä tapasitkin jonkun joka sopi sun kuvioihin paremmin kuin minä tai meidän suhde. En ole sulle kovin katkera siitä että tapasit jonkun, koska taas rehellisesti sanottuna meidän molempien tunteet kai laimeni yhtäaikaa niin paljon, että yhdistettynä tuohon yhteydenpito-ongelmaan, sä tunsit itsesi unohdetuksi.

Mutta sitä sä et oikeasti ole ollut koskaan! Se että me ei satuttu samoihin aikoihin koneelle, tai ei soiteltu, ei kuitenkaan koskaan tarkottanu sitä etten olisi ajatellut sinua. Tunteet menee aallottain joskus, ja kun ei nähty pitkään aikaan, ajatteli tyhmästi että ei sitten, kuitenkaan koskaan ajattelematta sen pidemmälle, että koko suhde kaatuisi. Lähimmäisilleen on helposti äkäisempi kuin muille, koska läheisten vieressä pysymiseen voi aina luottaa. En vain ymmärtänyt että asiat oli niin huonosti, että sulla oli ovi auki jollekkin toiselle ihmiselle, minun paikalle. Yritit kertoa, mutten kuullut.

Tiedän, että en ole ollut paras ihminen sulle aina. Siinä missä sä olit mulle se suurin tuki ja turva meidän suhteen aikana, olin mä joskus vähättelevä. Me ollaan siinä mielessä erilaisia ihmisiä, että koetaan surulliseksi eri asiat. Mun mielestä ei ollut niin suuri asia saada kokeesta kympin sijasta seiskaa, ja yritinkin saada sut ajattelemaan positiivisesti, että se on vain koe, ei se suremalla muutu paremmaksi, ja itsestähän se vain kiinni, ensi kerralla pitää sitten tehdä paremmin.

Lohdutin sua eri tavalla kuin mitä sä olisit toivonut, ja turhauduin siihen jos minulle pienistä asioista tuli jatkuvasti isoja ongelmia, kuten vaikka siitä miten siistiä tarvitsee olla, että on vielä siistiä. En enää sitten kai osannut erottaa, että milloin sulla oli niitä isompia ongelmia, jotka olisi pitänyt perin pohjin selvittää yhdessä. Oon siitä tosi pahoillani. Nyt ymmärrän, ettei koskaan ole mitään niin pientä huolta, ettei sitä pitäisi kunnioittaa ja arvostaa.

Oon sanonut sulle viime viikon aikana monet kerrat, että nyt vasta ymmärrän kaiken. Sanot että olen sanonut näin aikasemminkin, mutta oikeasti tilanne ei koskaan ole ollut tämä. En ole oikeasti ymmärtäny meidän suhdetta vaivanneita ongelmia näin, ja musta ei ehkä koskaan ole tuntunut näin voimakkaalta tämä meidän suhde.

Sanoit kesän yhdessä jatkamisesta, että odotit jotain suurta, ja että oli sittenkin virhe vielä jatkaa yhdessä. Minä en kadu mitään, mutta voin kertoa ettei kesällä mulla ollut tälläisiä ajatuksia kuin nyt, en tuntenut näin voimakkaasti. Kesällä oli helppo jatkaa yhdessä kun asuttiin yhdessä, se sujui tottumuksestakin niin helposti. Nyt ollaan oltu erillämme niin pitkään, että ei ole kyse tottumuksesta, tai tavasta, mä tiedän mitä haluan ja se olet sinä. Jos tää olisi vaikeata vain siks että olisin tottunut suhun, ei tää olis vaikeata.

Hetki hetkeltä ymmärrän paremmin miten paljon sua rakastankaan. Harmi että vain unelmissani sä rakastat mua takaisin niin paljon kuin minä sua. Haluan tulla paremmaksi ihmiseksi, ja korjaan itsestäni niitä vikoja mistä oon tässäkin jutellut. Tiedän ettei ole moni tekemäni asia ole ollut oikein, ja ennen kuin voin olla jollekin ihmiselle hyvä, pitää mun "parantua". Se ei käy hetkessä, enkä usko että sinäkään luotat minuun nopeasti. Ymmärrän sua ihan täysin.

Mutta muista, että sinua rakastan, ja haluan tehdä sut vielä maailman onnellisimmaksi, siihen asti kun istutaan vanhana yhdessä kiikkutuolissa, pidetään toisiamme kädestä, katsotaan lastenlasten kuvia ja mietitään yhdessä kaikkia yhdessä koettuja hetkiä, ja muistoja. Tiedän että pystyn siihen, haluisin olla sun kanssa aina. En unohtaisi.

Haluan että sulla on asiat kaikista parhaiten. Ja uskon että minä voin tehdä tästä maailmasta sinulle parhaan paikan, ja se paikka on mun vieressä.

Olen Sinun, aina.