17. – 18.11. Yöllä.

(sanoin näistä asioista jo osan tekstiviesteissä, mutta nämä kirjotin jo viime yönä)

Oon tosi pahoillani, että sun tarvitsi pettyä muhun niin paljon.

Mua ei harmita, että en ole kertonut sulle tuosta, koska mun mielestä se, että tiesit siitä, ei hyödyttäny oikeesti ketään. Kenenkään oloa se ei parantanut, se ei muuta muuta kuin että jäi paha mieli.

Tai harmittaa mua etten kertonut, koska arvostat niin paljon rehellisyyttä, mikä on tietenki oikein. Mutta musta tuntuu toisaalta, että myös sä olet ollut epärehellinen, lokakuun alusta lähtien aloit jo päättämään että meidän suhde oli päättynyt, etkä kertonut siitä mulle oikein mitään.

Se mitä tapahtu sinä iltana, kummitteli mun mielessä tosi pitkään, niin pitkään ja niin paljon. Ja se näkyi lopulta siinäkin etten voinut olla R:n kanssa missään tekemisissä sen jälkeen. Mulla on periaatteeni, enkä ikinä halua pettää. En oikeesti usko itsekkään mitä tein, oon tosta itselleni vihainen ja pettynyt.

Musta tuntuu pahalta että ajattelet että en ois ollut sulle rehellinen. Se suurin paha mitä siinä tapahtu, oli mun mielestä se että ihastuin toiseen, ja enemmän kuin pussailu ja muu, musta tuntui pahimmalta käsi kädessä käveleminen. En tiedä oonko kuinka outo, mutta mulle noi tunneasiat oikeesti merkitsee enemmän, ja niistä mä puhuin sulle! En ole ollut epärehellinen tuosta asiasta, koska oon kertonut sen mikä oli kaikista vaikein asia kertoa, kerroin senkin mikä oli kaikista pahimman tuntuista, käsi kädessä kävely.

Sanot että ainoa asia mitä vaadit multa oli rehellisyys, ja että sitäkään ei ollut. Se on ihan liioittelua koska mä kerroin sulle tosta!

Mutta oikeesti, tuokin kerta meni niin, että pussailtiin, mutta enempään en vaan yksinkertasesti pystynyt. En ole koskaan pystynytkään, sä olet ainoa kenen kanssa olen pystynyt. Kesällä oli seksiä sen L:n kanssa lahdessa, mutta sekin kertoi mulle niin paljon, sä olet ainoa kenen kanssa pystyn. En ole sanonut tästä sulle, koska ei ole kovin miehekästä, mutta siellä lahdessakin kävi niin, että mulla ei vaan meinannut seisoa, ja se päättyi siihen kun mulla vaan veltostu, ajattelin sua.

En tiedä mitä R on siitä kesästä kertonut sulle, mut kyllä mä siihen olin ihastunut, niin kuin kerroinkin. Musta tuntuu että tuo oli se pahin asia, ja siitä olen ollut sulle täysin rehellinen. Pahinta mulle oli että kävelin käsi kädessä jonkun kanssa johon olin ihastunut, ja se et ollut sinä. Koko sen illan mietin koko ajan, että teen väärin. Mä en halunnut loukata sua.

Olisi pitänyt kertoa. Anteeksi. Musta tuntuu vaan niin pahalta, jos musta tuntuu et jokin asia satuttaa sua. Oot ollut mulle se prinsessa vaaleanpunaisessa mekossa, ja en halua sulle mitään pahaa.

Muistan kuinka kerroit myöhemmin, että pussailit siellä saman isosbileissä saman kesän alussa. Silloin melkein kerroin sulle tuosta mitä minä tein, se oli niin lähellä, muistan kun istuttiin sun luona saunassa ja olin jo avaamassa suutani, mutta sanoitkin että mennään takasin lauteille. Se jäi koska en halunnut että kummallakaan on meinneistä, taakse jääneistä asioista paha mieli. Ja sitä mukaa se kynnys kasvoi aina, ja lopulta se jäi koska sillä ei ollut mun mielestä enää merkitystä, tiesit jo siitä pahimmasta.

Sä olit silloin Maltalla, ja mä olin sulle tosi mustasukkanen siitä yhdestä isostyypistä, en halua tässä sanoa nimeä, mut tiedät kuitenkin kenestä. Se laitto sulle sydämmenmuotosia kortteja joista et halunnu ensin kertoa, olin ihan mustasukkanen. Olin mustasukkanen kaikista niistä rikkaista ja hauskoista tyypeistä mitä siellä maltalla oli sun kanssa, sen yhden kanssa kävit rannalla kävelyillä iltasin ja kun sillon kerran soitin keskellä yötä ni olit tupakalla sen kanssa. Musta tuntu tosi vaikeelta se välimatka ja kuvittelin että meidän suhde oli vaikeuksissa, helposti sain sit lohtua lähempää.

Tavallaan tuossa on paljon yhtäläisyyksiä siihen mitä meillä oli lokakuun puolivälissä: sun mielestä ei mennyt vahvasti, ihastuit toiseen, ja aloit säätämään sen kanssa. Susta ei tuntunutkaan pahalta, ja kaikkien (osin kuviteltujen ja väärinkäsitystenkin sävyttämien) ongelmien keskellä päätitkin hyljätä vanhan. Mä tein tuossa tilanteessa ihan toisin, opin siitä että mulle tuli tosi paha olo, eikä sua saa satuttaa.

Muistan nyt niin hyvin miten pahalta musta tuntui tuo. Ja juttelin siitä R:llekin silloin paljon, ennen kuin en voinut nähdä koko ihmistä kun niistä asioista tuli niin paha mieli.

Mulle on tullut se sama paha olo, kun olen kuvitellut millaista olisi nyt pitää hauskaa "sillä tavalla" jonkun muun kanssa. Musta tuntuis niin voimakkaasti, että pettäisin sua. En pystyis siihen, koska mun tunteet on nyt niin voimakkaat sua kohtaan.

Mä oikeesti rakastan sua ihan älyttömän paljon, enkä voisi ihan rehellisesti sanottuna kuvitella, että edes pussailisin kenenkään muun kanssa. Hetkittäin oon tässä viimesten viikkojen aikana kuvitellut, että voisin jotain fyysista harrastaa jonkun kanssa, mut hetki hetkeltä mun tunteet sua kohtaan on vahvemmat ja selkeemmät, oot hyvä mulle ja tiedän että oisin sitä sulle, tekisin sut onnelliseksi.

Meinasin kirjoittaa seuraavaks että en ole kertonut sulle aina kaikkea, mutta ei se pidä paikkaansa. Tiesit jo tosta illasta kaikkein pahimman. Jätin kertomatta, koska jotenkin ajattelin että se suojelis sua. Oot ollut mulle vajaan neljän vuoden ajan se tärkein ja arvokkain, enkä ole halunnut et mikään satuttaa sua, jos ei tarvitse satuttaa. Niinku kirjotin jo aikasemmin, oot ollut mulle se prinsessa jota ei saa satuttaa turhaan.

Ehkä me ollaan tossa mielessä tosi erilaisia. Mä en ole koskaan tiennyt joistain asioista, jotka liittyy muhun, mutta niiden asioiden tietämisellä ei ole ollut mulle merkitystä, noin mulle on sanottu pienestä pitäen. Tarkotan tietenki mun isää. Jotenkin oon kai oppinut, että sillä ei ole merkitystä mitä kaikkea siihen liittyy, kun ei se muuta mitään. Oon pahoillani etten ole ymmärtänyt tuota aikasemmin.

Mua harmittaa tosi paljon, että oon omasta mielestäni suojellut sua, halunnut vaan hyvää, mutta sä ajattelet tosta ihan päinvastoin, että jotain tosi väärää ois tapahtunut. Ja varsinki nyt, koet sen tosi pahana asiana meidän suhteen jatkon kannalta.

Ne asiat mitä tapahtu, kerto mulle vaan siitä kuinka tärkeä olit mulle sillon. Se kaikki tapahtu silloin oikeesti vaan yhtenä iltana, eikä koskaan myöhemmin, se yks ilta ei muuta sitä mitä kaikkea ihanaa meillä oli yhdessä ennen sitä iltaa, ja sen illan jälkeen.

Kadun sitä iltaa. Se opetti mulle kuitenkin niin paljon susta. Se tuntui niin äärettömän pahalta. Ja huomasin entistä paremmin mitä tunsin sua kohtaan.

On mulla sellanen tunne, et mun pitää kertoa sulle vielä jotain.

Se ei ole niitä kaikkia kertoja kun olen saanut kieltäytyä jos minkäkinlaisista tarjouksista ja ehdotuksista. Mihin tahansa ryyppytapahtumaan on mennytkin, niin aina tulee jos jonkunlaista pelaajaa, ja se yks ilta sillon kauan sitten kerto mulle kaiken mitä niistä "seikkailuista" oisin saanut, noita kertoja kun olen kieltäytynyt, on kymmeniä. En ole pystynyt mihinkään koska sä oot mulle ollut se paras ja tärkein aina.

Oon pystynyt sen rajan ylittämiseen oikeesti vain silloin kun musta on tuntunut että me oltiin kaukana toisistamme. Eka kerta silloin R:n kanssa, ja viime keväänä sen kotkalaisen kanssa. Tampereen homma ei ollut minkään ylittämistä, vaan ihan puhdas vahinko, se ei tuntunut miltään, enkä hakenut mitään. Tai ehkä se tuntui, pahalta, enkä siks voinut siitä sulle heti kertoa, vaikka sanoinki että se ei merkinnyt mulle mitään. Huomasin että sun kanssa pussailu tuntuu enemmältä kuin ei miltään, sitä se oli.

Mutta se asia mistä musta tuntuu että mun pitäis kertoa, on se mitä sen yhden A:n kanssa oli. En voi tässä sen tarkemmin sanoa kuka A, mutta tajuat kyllä kenestä on kyse ku sanon että se on sen yhden mun idolin sukulainen.

Musta tuntui, että A:n kanssa mulla synkkasi heti samantien niin hyvin, oli paljon juteltavaa, yhteistä, oltiin niin samanlaisen tuntusia. A oli ja on tosi erilainen kuin sä, siis ihan kokonaan, en sano ettet ois syvällinen, mutta just sitä A on, kirjoittaa runoja, pohdiskelee kaikkia asioita, A tanssii, on esiintyny laulajana, matkustellut paljon, kaikkea tollasta. Ihastuin siihen aika kovasti, eikä se tunne ollut yksipuolista, tuntui niin jännältä tavata ja nähdä.

Me ei A:n kanssa missään vaiheessa tehty mitään fyysistä, ei seksiä, ei pussailtu, ei pidetty edes käsistä kiinni tai mitään. Kerran me halattiin, kun oltiin ensin monta tuntia juteltu.

Se miksi ei tehty mitään, johtui ihan siitä että tajusi heti mitä oli tapahtumassa, sulla ja mulla oli tosi vähäistä kaikki yhteydenpito, ja A oli niin erilainen kuin sinä: uusi, jännä, mielenkiintoinen.

Ja tuon tajusi molemmat! Juteltiin tosta pian, kolmannella kerralla kun nähtiin. Kumpikin seurusteli, ja todettiin vain, et vaikka oikeestaan tekis mieli, niin ei pidä tehdä mitään, koska ihastukset on ohimeneviä, ja ne ei kuitenkaan merkkaa mitään sen vanhan rinnalla. Ton jälkimmäisen mä toin esiin, sen mä olin oppinut viime kesältä niin hyvin.

En halunnut puhua sulle tosta, kun aattelin että se loukkais sua, mutta kerron nyt sitten kaikesta. On niin hölmöä, et olen pitänyt jotain tälläistä sisälläni, en enää tee niin.

Enkä ole yhtään ylpeä siitä mitä A:n kanssa oli. Mutta toisaalta oon ylpeä siitä että en tehnyt mitään, tiesin että sua kohtaan mä kuitenkin tunnen niin paljon ettei se jää jonkun ihastuksen varjoon. Ne tunteet mitä oli A:ta kohtaan, oli kuitenki koko ajan vaan ohimeneviä, sua mä rakastin.

Vaivasi tuo juttu kuitenkin meidän suhdetta, kun tuntui että mun ja sun välinen yhteydenpito ei toiminut, jo senkin takia kun ei satuttu mihinkään samaan aikaan. Ja jonkun muun kanssa se toimi ilman yrittämistä, tuntui niin vaivattomalta. Väkisinkin vertaili, mutta mulla oli aina ajatuksena, että sun kanssa mä olen.

Silloin kun kävit täällä vain yhtenä yönä, niin olin kyllä oikeesti niistä asioista myrtsinä, mitä tähänki asti olen sanonut, tuntui että sä vain päätit kaikista asioista, autosta ja viikonlopuista.

Mua harmitti tosi paljon, kun meidän suhde oli niin huonossa jamassa, ja kun kyselit asioista vähän siihen tyyliin, että onko mulla joku toinen. Tavallaan mulla oli joku jonka kanssa jotkut asiat tuntu vaivattomammilta, mutta josta tiesi ettei sen kanssa tule koskaan tekemään mitään, koska ne tunteet johtu vaan meidän suhteen tilanteesta, ja ne tunteet oli ohimeneviä, niin kuin ne olikin. Sua mä kuitenkin rakastin, ja luulin että ollaan aina yhdessä. En mä missään vaiheessa epäillyt meidän pysyvyyttä. Ja sellai musta tuntuu tavallaan huonolta, että sulla noi ajatukset menikin sitten ihan päinvastoin.

Tuntuu taas niin tyhmältä sama asia, etten ole puhunut sulle. Samasta asiasta oon kirjoittanut jo aiemmin, mun on kohdattava vaikeatkin asiat, ja sitä mä olen jo alkanutkin tekemään. Kyllä mä olen oppinut, en enää koskaan halua sulkea mun läheisiä ulkopuolelle.

Niin hölmön tuntusta, että tossa tilanteessa vaikeista asioista puhuminen vaikealla hetkellä ois ehkä pelastanut meidän suhteen?