14.11. Aamu

En oikeen tiedä miten mun pitäis tästä jatkaa. Eilinen oli eka päivä, kun musta tuntui siltä et mulla ois ollut paljon asioita käsiteltävänä, mutta en käsitellyt niitä muuten kuin juttelemalla vähän mesessä, eikä sekään osunut ihan aiheeseen.

 

Se, miks en käsitellyt niitä tuntemuksia, johtu siitä että ne ajatukset oli taas sitä, että S tekee uuden tyyppinsä kanssa kaikkea. Ja että se on mun mielestä tosi väärin, ja S:n olis pitänyt miettiä enemmän, ja oikeestaan ajattelen että S ei tarpeeksi käsitellyt näitä asioita.

Lopulta päädyin ajatteleen tosi katkerasti mitä S on tehnyt vanhaa suhdetta kohtaan, musta tuntuu että S teki mulle tosi paskasti, ja olin niin raivoissani että puhuin jo siitä etten ehkä voi hyväksyä tota kaikkea mitä S on tehnyt, ja en tiedä haluanko mä olla noin paskan ihmisen kanssa edes tekemisissä. Voinko antaa anteeksi jollekin, joka on tehnyt niin vääräntuntusesti mua kohtaan?

Se pahasti tekeminen liittyy just siihen et S aloitti jo suhteen aikana uuden suhteen, ja jatkaa sitä edelleen. Ja sitten vielä väittää että se uusi juttu ei mitenkään vaikuttanut siihen miten S ajatteli vanhasta suhteesta. Ja se kun S kertoo että näkee nyt niin selkeästi ettei enää halua olla mun kanssa, ja silläkään ei kuulemma ole tekemistä uuden jutun kanssa.

Ihan niinkuin se, että S alkoi jo suhteen aikana siirtämään tunteita toiseen ihmiseen, ja tekemään niitä kaikkia mukavia juttuja mitä seurusteluun liittyy, hauskanpitoa, läheisyyttä, kiinnostusta, ja seksiä heti eron jälkeen, ni ihan niinku sillä ei ios ollut merkitystä siihen että vanha suhde päättyi. S siirsi tunteensa suoraan toiseen ihmiseen, ja vanhaa suhdetta kohtaan taisi jäädä vaan velvollisuuden tunto, ja ikävässä tilanteessa huonot muistot oli vaan päällimmäisinä.

Ja just siksi musta tuntuu niin petetyltä ja väärin kohdellulta. Ymmärtäisin tän tilanteen jos S olisi ollut jossain vaiheessa yksin ja huomannut pitkän harkinnan ja kunnon keskustelujen jälkeen myös mun kanssa, varsinki ilman uutta ihastusta tai uusia ihmisiä, ettei vanha suhde voi olla enää onnellinen. Mutta S siirsi ne kaikki hyvät tunteet jo uuteen ihmiseen, enkä usko että silloin voi realistisesti arvioida vanhaa suhdetta.

Ja se, että mun mielestä S vaan luovutti koko jutussa, kun uutta mukavaa tuli kuvioihin. Ois mullakin ollut täällä mahdollisuuksia ottaa vaan joku uusi, mut olin kuitenki rehellinen aina itelleni, ja tiesin et S on se hyvä mulle.

Tuntuu niin väärältä, että S teki kaiken ajatustyön ilman että puhui siitä mulle kunnolla. Kai mä nyt olisin paremmin ymmärtänyt, jos S ois todella sanonut mulle, että tää suhde tulee päättymään jos tilanne ei muutu. Koko kaukosuhdevaihe oli mulle vaan väliaikasta, ja musta tuntuu ettei mua otettu mukaan keskusteluun tän suhteen jatkosta.

Mun mielestä S:n pitäis edelleen harkita asioita, mutta se on aika myöhäistä, kun uuden ihastuksen kanssa on jo niin pitkällä. Ehkä toivon että jossain vaiheessa kun sen jutun alkuhuuma loppuu, ja jotenkin realistisesti ajattelee asioita, miettii vanhaakin, tajuais noita asioita, että oliko vanhassa suhteessa asiat oikeesti miten huonosti. Ja miten ne todellisuudessa ois ollut jatkossakin.

Mulle itselleni on niin selvää kaikki, että mitä haluan. Ja mulle on myös tosi selkeetä, että jos suhde S:n kanssa ois jatkunut, niin siinä ois ollut asiat tosi hyvin. On niin paljon muuttuneita asioita.

Oon havainnut niin paljon itsessäni, että jo pelkästään se muuttaa asioita, ja niitä ongelmia mitä mun ja S:n suhteessa oli, korjaisi niitä. Se että mä oikeest myönnän itselleni vaikka sen että mun tarvii korjata itsessäni se että suuttuessani heittelen tavaroita, on jotain mitä aikasemmin ei ole ollut. Ja aion myös jatkaa tätä muuttumista, näen ”ammattilaisenkin”.

En usko myöskään että tässä tulis enää mitään sellasia ongelmia, että ei ymmärtäis toisen arvoa, jo tää tilanne itsessään on ollut tosi selkeyttävää. Musta tuntuu tosi oudolta vieläkin, että S sanoin meidän suhteen päättymisen yhdeksi isoksi syyksi just tuon, ettei halua enää sitä tilannetta että parin kuukauden välein mä mietin et haluanko olla enää yhdessä. Se siinä tuntuu oudolta, että noin ei oikeesti edes käynyt kesän jälkeen missään vaiheessa. Oikeestaan on käynyt ihan päinvastoin, täällä mä olen huomannut kuinka hyvä ja tärkeä S on ollut mulle.

Mun ja S:n suhdetta vääristi tosi paljon, että mun sosiaalinen elämä, tai elämä muutenki, oli niin yksipuolista, enkä ollut tyytyväinen siihen. Mutta sekin on muuttunut, ja tuntuu että ei ole enää sellasta vaaraa että toisen elämä ois niin paljon tylsempää. Tai ehkä S:aa vähän pelotti tulla tänne, koska täällä ei suoraan ollut S:lle mitään, ja senkin takia oli niin paljon helpompi jäädä vanhaan, rakentaa mielummin vanhassa uutta kivaa, kuin jatkaa vanhaa suhdetta joka oli sillä hetkellä hankaluuksissa, ja vielä paikkakin olisi ollut uusi.

Mutta jos palaa takaisin aiheeseen, ni väärältä tuntuu just se, että mun mielestä S on tosi pitkälle, ehkä tiedostamattaan korvannut mut toisella ihmisellä, eikä ole oikeest kovin pitkälle miettiny asioita. Mun mielestä siitä kertoo sekin et joka kerta kun asiasta juttelee S:n kanssa, ni S kertoo aina tosi eri tavalla miten se on missäkin vaiheessa ajatellut, tai milloin on työstänyt mitäkin. Ja kun koittaa kysyä asioista, niin hirveen helposti S heittäytyy tosi puolustavaksi ja hokee vaan sitä ettei enää halua tai usko, ihan niinku se olis ainoa asia mitä on tajunnut.

Tosi ikävää että tästä on jäänyt molemmille niin huono maku. Tiedän etten ole ollut kovin mukava, ollenkaan, mutta toisaalta mun tilanteessa se on mun mielestä ihan ymmärrettävääkin. Kunpa S:kin ymmärtäis sitä, ja osais sitten jossain vaiheessa arvioida meidän suhteesta ne hyvät asiat, eikä vaan nämä viime aikojen ikävät tuntemukset olis mielessä.

Jos S oikeesti miettii tunteitaan jossain vaiheessa, ni se varmaankin huomaa että vajaan neljän vuoden seurustelun jälkeen, ja niin voimakkaiden tunteiden jälkeen ei oikeesti voi tuntea ketään uutta kohtaan samanlaista, kyse on enemmän siitä että haluaa päästä vanhasta eroon ja siirtyminen tapahtuu helposti uuden kanssa. Mut mun mielestä ois tosi tärkeetä et S:kin huomais miten paljon uusi ihminen on tässä tilantees vääristäny asioita, niinku tossa jo aikasemmin kirjotin.

Mutta mä en tiedä miten tästä jatkaisi. Huomasin eilisestä sen, että asioita pitää käsitellä, koska muuten siirryn helposti niihin vanhoihin tapoihin, olen vihanen ilman järkevää syytä, tai en osaa olla järkevästi. Asioiden käsittelyssä jään vaan tosi helposti jumiin ikäviin asioihin joille en voi mitään.

Oon tosi innoissani kun oivallan jotain itsessäni, tai tulee jotain tosi mukavia asioita, ja haluisin kertoa niistä S:lle, mulla on jatkuvasti mielessä että mitä S sanois tähän ja tähänkin asiaan, mitä jos tietäis tästäkin, mitä se ajattelisi. S on ollut se tärkein ihminen mulle niin pitkään et on vaikeeta olla haluamatta olla nyt yhteyksissä. Ja on musta aina tosi mukava kuulla pelkästään S:n ääntä.

Mutta musta tuntuu myös siltä, että ehkä nyt ei enää pidä kertoa. S ahdistuu kun kuulee mitä olen ajatellut.

Ei varmaan ole kovin tavallista, että voi samantien olla ystävä eron jälkeen. Varsinkaan jos toisesta tuntuu siltä että on tullut loukatuksi pahasti. Just nyt musta tuntuu etten halua olla kovin paljon tekemisissä ihmisen kanssa joka on satuttanut mua niin paljon. Toisaalta mä tiedän et se sama ihminen voisi tehdä kaikesta niin hyvää taas.