12.11. Aamulla

En tee muuta kuin makaa sängyllä, mutta silti hengitän raskaasti. Tuntuu kuin mun rinnan päällä olisi jokin paino, mun sydän lyö tiheään tahtiin. Ajattelen vain S:aa ja sitä ettei olla enää yhdessä. Ihan kuin jokaisella lyönnillä mun sydän murenisi pala palalta enemmän.

Näin taas viime yönä samanlaista unta kuin viime aikoina olen nähnytkin. Oltiin jo erottu, ja S:n piti tulla järjestämään mun kanssa jotain juttua. Menin hakemaan S:aa, että lähdetään, mutta S vältteleekin mua, ja ei lähde mukaan, sanoo ettei ehdi eikä halua.

Tuo sama tilanne on ollut mun unissa monet kerrat, ja se on ollut sitä myös todellisuudessa. Tai siltä musta on tuntunut, kun ajattelee 2 viikkoa takaperin (S ei tullutkaan perjantaiksi takaisin), mun työviikkoa vanhalla seudulla (ei käytykkään kävelemässä meidän vanhoilla paikoilla), tätä meidän ystävyyttä (S ei enää haluakkaan olla yhteyksissä). Tuntuu että S välttelee mua, S ei halua olla mun seurassa.

S tekee kaikenlaisia asioita nyt fiiliksen mukaan. Jos kerran mun kanssa olemisessa on niin vaikeata ettei ole päässyt yli musta, ja on tunteita niin miksi niitä ja mua pitää vältellä? Jos S tekee kaikkia asioita ihastuksensa kanssa vaan fiiliksen mukaan, niin miksi mua kohtaan pitää olla niin kylmä? Miksi mut täytyy sulkea ulkopuolelle, jos kerta muhun liittyy hyviä ajatuksia? Liittyykö?

Liittyykö muhun vain ikäviä ajatuksia, niin paljon, ettei muhun kannata olla enää yhteydessä? Mikä mun seurassa on niin ahdistavaa, ettei halua enää jutella? Jos kerta S:lle tulee ajatuksia, että voisi vielä olla yhdessä, mikä niissä on niin ikävää että ne täytyy mahollisimman tehokkaasti sulkea pois mielestä ja vältellä mua?

Eilen illalla oli tosi vaikeeta. Tajuan kyllä et tässä menee niin aallon harjalta aallon pohjalle näiden tunteiden kanssa, eilen menin kai sitten hetkeks jo pinnan alle. Kaikista suurin paha lähti liikkeelle kun kysyin viestillä S:n reissusta, oli ollut kai vaeltamassa parin kaverin ja ihastuksensa kanssa, ja S vastasi että onkin menossa vielä juomaan, sunnuntaina.

Arvasin samantien, että S oli jäänyt ihastuksensa luo viettämään vielä aikaa, pitämään hauskaa, nukkumaan yön yhdessä, panemaan. Kysyin vielä viestissä et kenen kanssa oikeen aikoo ja missä, mutta tiesin heti viestin lähetettyäni, ettei siihen tulla vastaamaan. Edelliseenki viestiin vastaamisessa meni monta tuntia.

Jäin taas vahvasti kiinni mustasukkasiin tunteisiin. Vaikka koetin ymmärtää niin silti musta tuntui vaan tosi pahalta. Lähdin kävelylle tuohon lähelle rantaan, itkin melkein koko matkan, helpotti. Mutta se oli vaan hetkellistä, nuo ajatukset palaa mieleen jatkuvasti.

Tiedän etten voi vaatia mitään, mutta musta tuntuu jopa tosi törkeältä, että S tekee niin nopeasti asioita jo uuden ihmisen kanssa. En vaan osaa olla ajattelematta, että niinkö vähän meidän suhde merkitsikin, kun niin nopeasti on taas panemassa sitä tyyppiä. En vaan voi olla olematta sitä mieltä, että S:n tarvis pitää näin pitkän suhteen jälkeen taukoa, ennen ku tekee mitään muiden kanssa.

Musta tuntuu sekin tosi pahalta, että S ei nyt haluakkaan olla yhteyksissä ja tekemisissä. Jotenkin nyt ymmärtää paremmin mistä viime torstaissakin oli kysymys kun S puhui että on ollut hänellekin vaikeaa, ja nyt tahtoo pitää etäisyyttä. Se tarkottaa, että S:n tunteet mua kohtaan on väljähtäneet jo niin paljon, ettei S halua enää edes tukea mua tässä tilanteessa parhaansa mukaan. Tulee sellanen tunne, että mut voi jo sysätä syrjään ja unohtaa.

Ei mulla ole mitään oikeutta vaatia muutakaan, tuntuu vaan tosi pahalta. On tosi hämäävää kaikki tämä, että S:lle on niin moni asia muuttunut. Enää ei pidäkkään keskustella kaikista mahdollisista asioista ja ongelmista. Enää ei ollakkaan ystäviä, tai ei yritetä olla.

Musta on niin outoa että mun viestiin ei tarvitse enää vastata, muhun ei tarvi olla yhteydessä kun se tuntuu hankalalta. Eikä hankalat asiat enää pidäkkään kohdata? Oonko mä jo niin yhdentekevää, että on jo ihan sama mitä ajattelen ja miltä musta tuntuu, parempi vältellä ettei tule paha mieli?

Noista asioista ja tunteista olen vaan tosi katkera, ja musta tuntuu et S on tehnyt mua kohtaan tosi väärin.

On ihan jokaisen oma asia mitä tekee, oikean ja väärän mittaa vaan jokasen omatunto. Mulla ei ole mitään oikeutta vaatia S:lta minkäänlaista kohtelua mua kohtaan. Se että musta tuntuu näin pahalta, on varmaan tosi paljon ihan musta itsestä kiinni ja menee ohi ajan kuluessa. Tunteitaan on vaan niin vaikea tappaa.

Inhottavasti mietin, että miten S onnistuu tappamaan tunteensa mua kohtaan niin nopeasti. Ja miksi niin täytyy tehdä jatkossakin, olematta mun kanssa yhteyksissä?