Selailin vanhoja vihkoja läpi, ja löysin tämän. Muistat varmaankin.

11.6.

Tää aamu on ollut vaikea.. tai oikeastaan sitä oli eilinenkin ja viime yö.. mulla on ollut ikävä sua.

Ja mua pelottaa ihan hirveästi kun tänään vielä jutellaan.. mua on pelottanut jo monta päivää.. en tiiä ootko huomannut, tai no tietenki oot, mut nyt mä oon ollut se joka ei uskalla.. se joka ei uskalla laittaa kaikkea peliin koska pelkää murenevansa ihan palasiksi.

Oisin mä niin halunnut tehdä sun kanssa torstai-iltana jotain muutakin kuin vaan käydä treenaamassa, mut kun mietin sitä aikasemmin päivällä ni mulla tuli lähinnä kyyneleitä silmiin.. koska se ois ehkä ollut se viimenen ilta yhdessä, enkä tiiä oisinko oikein osannut olla, mitenkään päin, oisinko osannu olla ajattelematta vaan sitä.. oli helpompaa vaan suojata itseään, olla murtumatta..

Enkä mä halunnut mitenkään ennen sun tampereen reissua käydä selittään mitään, oli niin paljon helpompaa vinoilla sulle siitä ja vältellä sua perjantaina.. kyllä mä nukuinkin, loppujen lopuks ku sängyssä olin vähän aikaa piiloskellut.. :) en mä kuitenkaan sun eväitä tahallani syönyt, se mua vähän harmittaa etten tehnyt sulle uusia leipiä, aattelin et oisit tullu sängystä repimään mut alas ni oisin ollu pakotettu tekemään.. mut sit sä vaan lähditkin..

Sulla oli varmast tosi kiire ja en mä olettanutkaan et sä oisit käyny mitään jäähyväisiä sanomaan tai mitään.. mut yht'äkkiä olitkin poissa.. ja se tunne, yks kaks, kaikki oliki toisin sellai, tuli sellanen tunne et jotain jäi nyt taakse oikeasti, eikä se, ohi mennyt, tule enää takasin..

Mulla on ollut ikävä sua, mut en tiedä, tai usko et mun ois kannattanu sitä sulle kertoa millään tekstiviestillä tai muutenkaan.. sulla on kuitenki varmaan muutakin tekemistä ja ajateltavaa ollut.. mut mulla on ollut iso ikävä, ois ollut kiva viettää yhdessä hauska viikonloppu.. :/ tai ei että ois ollu hauska viikonloppu sellai et oltais tehty jotain, vaan et oltais oltu kahdestaan.. sitä mä oisin halunnut..

Mä haluisin vielä, sen oon tiennyt tässä monta päivää, mut mua on pelottanut hurjasti, et mitä sä sanot.. oon aatellut että parempi odottaa, niinku sovittiinki, tänään sitten jutellaan..

Mä haluan vielä uskoa et meillä molemmilla on yhdessä elämän parhaat ajat vielä edessä.. haluun uskoa et voin vielä tehdä sun olon erityiseksi, ihan niinku sä oot tehnyt mun olon erityiseksi, parhaaksi.. kun aattelee taaksepäin ni on niin paljon kaikkea hyvää..

Mua mua pelottaa myös.. että nyt kun itse tahtoo, ni sä et enää uskokkaan yhteiseen huomiseen..

Eikä siinä sellai mitään, kyllä mä ymmärrän, ei asiat ole olleet hyvin..

Meidän suhteessa oli tosi kummallista, et vaikka meillä oli tosi hyvä menneisyys takana ja tulevaisuus edessä, ni välillä se nykyhetki, se aika missä just sillä hetkellä elettiin, saattoi olla niin hirveän vaikeeta.. Ainaki mun mielestä meidän suhteen alkuaika oli jotain melkee satumaisen hyvää, niinkuin monet muutkin hetket on olleet.. paljon myöhemminkin..

Tulevaisuus on ollut mulle jo monen vuoden ajan vähän niinku se ois ollu tähtiin kirjoitettua.. Mä opiskelen sun kanssa, valmistun, perustetaan perhe, ollaan yhdessä vielä vanhanakin, niinku monet kerrat ollaan juteltu, kiikkutuolissa istutaan, kummallakin omansa, pidetään toisiamme kädestä ja keinutaan samaan tahtiin muistellen kaikkia hetkiä mitä yhdessä ollaan eletty..

Ja noin sen haluisinkin menevän.. aina kun olen nämä sanat sulle kirjoittanut tai sanonut, ni oon tarkoittanu niitä sydämeni pohjasta:

"Vuodet vieriä saa,
toiveen mulla,
on jokainen niistä vierelläs taivaltaa."

Toisenlainenki tulevaisuus on varmaan olemassa, yhtä onnellinenkin, en vaan ole vielä muunlaista osannu edes ajatella, niin hyvältä se meidän juttu tuntuis ja kuulostais..

Mutta vaikeeta meillä on ollut.. Se arki on joskus ollut niin ihmeellisen hankalaa.. Jotkut päivät on parempia kuin toiset, se nyt on ihan selvä asia, ei aina voikkaan olla se paras päivä, mut meillä on ollut (tai oli) paljon hankalampaa..

Ehkä joskus antaa itselleen liian helposti luvan olla pelkästään itsekäs, vaatia vaan niitä asioita mitä itse halua, olla huomioimatta toisen tarpeita.. Varmaan meistä kumpiki voi myöntää ettei olla täydellisiä..

Ehkä me tehtiin liian vähän asioita. Aina kun me järjestettiin jotain, oli aina ihan parasta.

Ehkä mulla olis pitänyt olla muutakin elämää kuin töissä käyminen ja harrastus.

Ehkä meidän olis pitänyt aloittaa yhdessä se jokin uusi juttu..

Ehkä mun olis pitänyt sanoa useammin kuinka paljon välitän susta..

Ehkä me liian monena arkisena päivänä/iltana haluttiin liian eri asioita..

Ehkä meillä oli liian vähän yhteisiä suunnitelmia..

Jotenkin outoa kirjoittaa noita asioita.. Aattelin tohon seuraavaks kirjottaa et ehkä me oltiin sittenki liian erilaisia.. sitähän mä oon sullekin hokenut niin monet kerrat.. mut en mä todellakaan usko niin.. koska eihän me niin erilaisia voida olla, tykätään molemmat liikkua, arvostetaan samoja asioita, ollaan iloisia ja tykätään kokeilla asioita.. Toi on ollut vaan niin helppo sanoa jotain asiaa ei toinen ole pystynyt samantien tajuamaan, ihan niinku kukaan pystyis kenenkään ajatuksia lukemaan..

Mut ehkä sillä ei enää ole mitään merkitystä..

On tosi harmittavaa että me päädyttiin tähän.. Koska jos sellai pitemmällä aikavälillä miettii, ni eihän meidän jutussa asiat niin pielessä olleet.. Ja eikä ne niin huonosti pitäny olla jatkossakaan..

Pelottaa niin paljon tämä ilta..

Elämä tuo aina tullessaan uusia unelmia ja haaveita, tällä hetkellä vaan tuntuu niin karmeelta kun ne toiveet ja haaveet mitä mulla oli meistä, jäikin toteutumatta.. mut eipä haaveiden romahtaminen ole kellekkään helppoa..

Tapahtuu tässä nyt mitä vaan, niin nämä vuodet on olleet mun elämän parasta aikaa, ne ei koskaan unohdu mun mielestä, kaikilla muistoilla ja Sinulla on aina paikka mun sydämmessä ja mielessä..

Rakastan Sinua,

Sinun, aina.

---

Tulee niin paljon kaikkia ajatuksia mieleen tuosta tekstistä.. Jotenkin harmittaa, että tuolloin kirjoitti noin, tai ei harmita, että kirjoitti noin koska siitä seurasi niin paljon kaikkea hyvää, mutta kun en tiedä että ajattelinko silloin ihan noin voimakkaasti kuitenkaan, että olisin ymmärtänyt oikeasti jotain.

Tunteet menee aina sillon tällön niin laidasta laitaan, ja tuossa oli sen hetkinen vahva ajatus siitä miltä tuntui. Asuttiin silloin yhdessä, ja ei oikein osannut ehkä nähdä asioita kovin laajasta näkökulmasta, siksi varmaan meidän ongelmat jatkuivatkin.. Enkä kohdannut niitä ongelmia, ne vaan jäivät arjen alapuolelle, kytemään.

Jos nyt kirjoitan sulle, ajattelen ihan samoja ajatuksia edelleen siitä meidän suhde mulle merkitsi, ja mitä siitä olisi toivonut. Nyt vain kirjoittaisin ne sanat niin että todella ymmärrän mitä sanon.

Jännä, että ne ongelmat mitä meillä oli tuossa, että se arki ei toiminut, ei tunnu enää siltä isoimmalta asialta mikä meidän suhteessa oli pielessä. Ei se ollut helppoa, mutta todellisuudessa suurimmat syyt liittyivät mun itsetuntoon ja yksinkertaseen elämään. Ja noiden kautta arjessa väheksyin sua ja riipuin sussa, meidän suhde oli joinain hetkinä tosi vääristynyt kun tyytymättömänä itseeni ja elämääni hain itsekkäästi muutosta, ja samalla pidin kaikkea vanhaa vääränä.

Kunpa olisin oikeasti nähnyt asiat niinkuin ne näkee nyt. Jälkiviisaus on kaikista helpointa, ja varmaan kaikista katkerinta.. mut mun mielestä mun pitää kohdata nää asiat, koska muuten ne vaan unohtuu, enkä aio enää toistaa samoja virheitä.. Jotenkin tuntee itsensä niin paljon valaistuneemmaksi. Pitikö siihen nyt sitten mennä näin kauan, ja pitikö se huomata vaikeimman kautta.. :/

Täysin samoin voisin sanoa vieläkin, mutta siten että oikeasti ymmärrän sun arvon. Vaikka uudet unelmat ja haaveet vielä tulee mullekin, niin silti vielä salaa ajattelen ja toivon että se loistava tulevaisuus olisi vielä meille yhteinen..

Sinun.